Sininauhasäätiön etsivän työn Starttikoti

Kuvat Mari Mäkiö
  • Tervetuloa
  • 30.8.2014
  • 13:00-15:00
  • Mäkelänkatu 50, Helsinki

Viimeinen Mohikaani oli Sininauhasäätiön nelivuotinen etsivän työn projekti, joka toteutettiin vuosina 2010-2013. Työ jatkuu edelleen osana säätiön tuettua asumista. Projekti toimi pääkaupunkiseudulla ja sen keskeisin tavoite oli kehittää asunnottomuuden poistamiseen keinoja asiakasryhmissä, joissa asunnottomuutta ei ole kyetty ratkaisemaan. Projektin kohderyhminä olivat pääkaupunkiseudulla oleskelevat asunnottomat sekä palvelujärjestelmän ulkopuolelle jäävät miehet ja naiset. Projektin työntekijät liikkuivat ja jalkautuivat paljon virastoajan ulkopuolella, jotta kohderyhmä tuli tavoitetuksi.

Projektin aikana kehitettiin Starttikoti. Käytännössä Starttikoti on Sininauhasäätiön Puolimatkankoti Pessin yhteydessä Mäkelänkadulla oleva yksiö, joita on jo kaksi. Niissä etsivän työn kohderyhmällä on mahdollisuus tutustua itsenäiseen asumiseen. Starttikodissa kadun kulkija voi muutaman päivän tai viikon ajan levähtää, peseytyä ja pestä pyykkiä, katsella televisiota, käyttää keittiötä ja hoitaa asioitaan työntekijän kanssa.

Työn tavoitteena on saada kallis ja epäinhimillinen katu-poliisi/ambulanssi-putka-selviämishoitoasema-sairaala- katu -kierre katkeamaan. Toisin sanoen saada ihmisiä epäinhimillisistä oloista kokemaan itsenäistä asumista lämpimässä ja hyväksyvässä sekä välittävässä ilmapiirissä. Yhteistyötä toteutettiin ja sitä jatketaan edelleen muun muassa seuraavien tahojen kanssa: Helsingin kaupungin lähityöhanke, selviämishoitoasema, Töölön Kisahallin poliisi sekä sosiaalityöntekijät, Hietaniemenkadun palvelukeskus, Vailla Vakinaista Asuntoa ry ja sen yökahvila Kalkkers sekä Yökiituri.

Starttikotiin päätynyt asukas ei joudu takaisin kadulle. Hänelle etsitään asunto tai esimerkiksi paikka päihdehoitolaitoksessa. Tässä yhden starttikotilaisen tarina lyhyesti omin sanoin kerrottuna:

”Mulla on asunto! 20 vuotta asuin kadulla. Sitten Sininauhan tyypit ajoivat mun viereen autolla ja sanoivat, että tule kyytiin Reksi. Sulla on asunto. Tässä on avaimet. Jumalauta. Hienoja ihmisiä. Ajatelkaa. 20 vuotta kadulla. Se oli kamalaa elämää. Ei tiennyt koskaan, pääseekö mihinkään lämpimään.”

www.sininauhasaatio.fi

Starttikoti on osa Urbaanin asumisen pyöräretkeä. Pyöräkierros starttaa Kalasataman metroasemalta klo 12 ja päättyy Kuusiluotoon, matkalla vieraillaan neljässä kohteessa Verkkosaaren asuntolaiva klo 12.10 Starttikoti klo 13, Loppukiri klo 13.45 ja Kuusiluoto klo 14.45. Retkelle voi osallistua myös osittain.

Starttikodissa voi vierailla myös erikseen kello 13-15 välillä. Sisäänkäynti löytyy Mäkelänkatu 50 päädystä, Nokiankujan suunnasta.

Asumisväljyys (m²/hlö)