Ympäristöystävällinen ja tulevaisuuden huomioiva elämäntapa on meidän kaikkien velvollisuus, ja kukin voi sitä toteuttaa omien resurssiensa mukaisesti. Pienetkin muutokset kohti vähempiä haitallisia päästöjä ovat askel kohti ekologisempaa elämäntapaa. Tapa kulkea töihin, tai matkakohteen valitseminen ovat niitä päätöksiä, joihin jokainen voi vaikuttaa.

Kaikille ei tietenkään ole samanlaisia mahdollisuuksia asua työpaikkojen lähellä, tai kulkea työmatkoja esimerkiksi pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla, mutta joissain asioissa on aina mahdollista valita ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Usein esimerkiksi kimppakyydillä kulkeminen voi olla mahdollinen vaihtoehto, jos matkat on kuitenkin ajettava omalla autolla. Lomamatkaa suunnitellessa voi miettiä luovasti uusia vaihtoehtoja perinteisen ulkomaanmatkan sijaan.

Eri kulkutapojen hiilijalanjälki

Ekologista jalanjälkeä mitattaessa otetaan huomioon monia seikkoja. Kulkuvälineen ekologinen hiilijalanjälki muodostuu seuraavan kaavan mukaisesti:

  • ajoneuvon valmistus plus ajoneuvon käyttö on sen ekologinen jalanjälki, vastauksena grammaa hiilidoksidia per kilometri.

Verrattaessa polkupyöräilijän, henkilöautoilijan ja linja-autolla kulkijan ekologisen jalanjäljen määrää, saadaan esimerkkilaskelman mukaisesti (Euroopan pyöräilyjärjestö ECF, 2011) polkupyöräilijän hiilipäästöarvoksi 16g/km, autoilijan 217g/km ja bussilla matkustavan 101g/km. Polkupyöräilyssä huomioon otetaan pyörän valmistus, sekä pyöräilijän pyöräilyyn tarvitseman energian saanti. Eli tässä laskukaavassa on mukana myös polttoaineen valmistukseen kulunut energia, eikä se ole siis suoraan vertailukelpoinen autonvalmistajien ilmoittamiin päästölukemiin. Kaava kertoo siitä, että eri matkustustavoissa on huomattavia eroja.

Lentämisen päästöt

Eritoten lisääntynyt ulkomaanmatkailu lentäen on lisännyt suomalaisten jättämää hiilijalanjälkeä merkittävästi. Lentämällä syntyneet päästöt alkavat saavuttaa autoilun päästömääriä Suomessa, ja kokonaisvaikutukset huomioiden – lentämisessä on myös muita haittavaikutuksia, kuten esimerkiksi sen lämpövaikutus – on ne jo ylittäneet muusta henkilöliikenteestä syntyneet haitat. Pelkät suomalaisten lentämisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat vuositasolla 4 miljoonaa tonnia, kun henkilöliikenteessä lukema on 6,5 miljoonaa tonnia.

Kaikista lentomatkoista kotimaan lentojen osuus päästöjen tuotannosta on vain noin 5 prosenttia. Tämän vuoksi olisikin yksi keino vähentää omaa osuuttaan ilmaston kuormittamisessa se, että arkiliikkumisen lisäksi tehdään pieniä valintoja myös matkustelun osalta. Kotimaan matkailua kannattaisi suosia, ja jos ulkomaille lähdetään, niin matkakohteen etäisyyteen kiinnitetään myös huomiota.

Myös vaihtoehtoisia tapoja nauttia ulkomaan tarjonnasta löytyy. Esimerkiksi sen sijaan, että lähdetään lentämällä esimerkiksi Yhdysvaltoihin Las Vegasiin kasinolle, voi kokea samaa huumaa online-casinolla kotikoneella. Samalla voi kokeilla mikä on Casinobonus Unibetilla, ja käydä tämän lisäksi vaikka kotimaan hotellilomalla. Tai hauskaa on myös virtuaalimatkailla Egyptin pyramideilla esimerkiksi suoratoistopalvelun välityksellä, ja mennä Suomessa egyptiläiseen ravintolaan syömään sen jälkeen. Elämyksiä voi siis saada monella tapaa, ja pienillä valinnoilla voi tehdä suuria ekologisia tekoja.

Asumisen sijainnin merkitys

Uutta kotia rakentaessa, tai valittaessa asuinpaikkaa muuten, on hyvä ottaa huomioon perheen työpaikkojen, koulujen ja muiden päivittäisten menojen etäisyys kotoa. Vaikka maaseudulla asumalla voi ekologista elämäntapaa muuten noudattaa esimerkiksi omavaraisuusastetta lisäämällä, tulee sieltä usein pidempi matka välttämättömiin menoihin, ja oman auton käyttö on välttämätöntä. Kumpi kuluttaa enemmän energiaa, näitä vo iolla syytä pohtia.

Usein maaseudun perheissä täytyy olla useampikin auto. Jos työmatka-ajoa tulee paljon, voi jo yhdellä autolla tehtävä päivittäinen ajo vuositasolla kuluttaa enemmän energiaa kuin pientalon lämmitys. Tämän vuoksi matkojen yhdistäminen ja kimppakyydit ovat pieniltä tuntuvia, mutta merkittäviä valintoja ympäristön kannalta. Etätyön mahdollisuutta voi selvittää, ja pidempi työaika lyhyempänä työviikkona voi säästää yhden päivän viikoittaisessa ajossa.